Olen siis muuttamassa takaisin Suomeen. Sikäli kuin ymmärrän itseäni, niin olen itse asiassa innostunut ajatuksesta. Olen pitänyt yhteyttä moniin kavereihini Suomessa ja kaikki sukulaisetkin ovat pääasiassa Suomessa, tai ainakin Euroopassa (paria poikkeusta lukuunottamatta — Yhdysvalloissa asumalla en tosiaankaan ole ”voittanut” kauimpana Suomesta asuvan titteliä, heh heh). Tuskin maltan odottaa, että suomalaisten tuttujen tapaaminen ei enää vaadikaan parin viikon loman suunnittelua.
En olisi varmaan koskaan muuttanut takaisin täysin omasta aloitteestani. En ainakaan niin, että olisin irtisanonut itseni työpaikasta vain muuttaakseni. Nyt sattuma tai kohtalo tai jokin muu minusta riippumaton taho tuli apuun, ja työnantajani ilmoitti sulkevansa koko konttorin. Tämä on minulle jo(?) kolmas kerta, kun työnantaja ilmoittaa töiden loppuvan, joten ilmoitus ei sinällään ollut mikään shokki. Itse asiassa tämä sama työnantajan aikana oli aiemminkin liikkunut huhuja, että toiminta loppuu (itse asiassa heti 6kk siitä, kun aloitin työt tässä paikassa). Huhuista ei kuitenkaan ole aiemmin tullut totta. Nyt ei voi asiaa enää epäillä — suuri osa työntekijöistä on jo irtisanottu, ja minullakin on viimeinen työpäivä tiedossa (kesäkuun loppu).
Kolme vuotta sitten mietin, että haluanko pysytellä Yhdysvalloissa, vai palaisinko Eurooppaan. Silloin päätin, että kokeillaan vielä kerran, kun viisumissakin oli aikaa jäljellä. Jos tämä työpaikka ei tuo vihreää korttia, niin kai se on ymmärrettävä niin, että minun kuuluu palata. Enhän minä koskaan ollut pitänyt täällä asumista minään tavoitteena — tilaisuus vain tuli eteen, ja tartuin siihen.
Kun olen täällä ystäville ja työkavereille kertonut paluusta Suomeen, kaikkien ensimmäinen reaktio on ollut ”ai kun kamalaa.” Kun olin kuullut sen muutaman kerran, se alkoi vaivata minua: miten niin kamalaa? Enhän minä edes kerro asiasta mitenkään paniikissa. Ei kai se ole sen kamalampaa kuin, että vuosia sitten muutin Atlantin yli tälle puolelle. Suomi on sentään turvallinen ja kehittynyt paikka — en ole muuttamassa esimerkiksi sotatilassa olevaan Irakiin, köyhyyden ja ihmispaljouden ja luonnonmullistusten vaivaamaan Intiaan, tai poliittisen sensuurin kuristamaan Kiinaan.
Tosin kai tuo reaktio on laitettava siihen perspektiiviin, että Yhdysvallat on aika iso paikka, ja toiseen maahan muuttaminen tarkoittaa tosi kauas muuttamista… Se ei ole siis mikään kommentti siitä, mitä Suomessa tai muualla Euroopassa on odotettavissa. :-)
Arvatenkin tulen kaipaamaan tänne jääviä ystäviä, mutta en osaa vielä kuvitella, miltä se tulee tuntumaan. Tiedän paremmin sitten, kun olen muutaman kuukauden asunut Suomessa, ja joudun suunnittelemaan sitä parin viikon lomamatkaa takaisin tänne. Suo, vetelä, jnpp.